Sosten arviointitilaisuuksien tavoitteena on käsitellä ajankohtaisia arviointiin liittyviä teemoja sekä vahvistaa jäsenyhteisöjen ja erityisesti järjestöjen arviointiosaamista sekä kiinnittää arvioiva ajattelu ja työote tiiviksi osaksi niiden kehittämistyötä.
Tilaisuudet käsittelevät käytännönläheisesti mm. arvioinnin suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyviä teemoja sekä erilaisia arvioinnin lähestymistapoja ja menetelmiä.
Tilaisuudet on tarkoitettu jäsenyhteisöissä ja erityisesti järjestöissä toimiville kehittämistyöntekijöille, johdolle ja muille arviointiasioiden parissa työskenteleville.
Soste toteuttaa sekä isompia arviointifoorumeita että pienempiä arviointikoulutuksia.