Tässä osiossa esitellään suunnittelun ja arvioinnin työkaluja, joita yhdistää asiakasnäkökulma arvioinnissa. Asiakasryhmät voivat olla kovin erilaisia: asiakkaat voivat olla hyvin vaikeassa elämäntilanteessa: heillä on päihdeongelma, he ovat vankilassa tai hakemassa turvapaikkaa Suomesta. Asiakkaat kuuluvat erilaisiin kieli- ja kulttuurivähemmistöihin tai tarvitsevat muulla tavoin erityistä huomiota arkielämässään. Asiakkaat voivat olla myös ammattilaisia, kenties kollegoita toisista järjestöistä. Asiakkuuden monet muodot on hyvä pitää mielessä näitä työkaluja tutkaillessa.
Asiakkailta pyydetään palautetta, jotta toiminta vastaisi asiakkaitten tarpeita ja sitä voitaisiin kehittää oikeaan suuntaan. Asiakkaalle annetaan mahdollisuus näkemystensä esilletuomiseen. Palautteen keräämiseen ja arvioinnin toteuttamiseen on monenlaisia mahdollisuuksia. Arvioinnin ei tarvitse olla hankalaa ja aikaa vievää, vaan myös helppoja ja toteutukseltaan yksinkertaisia tapoja on olemassa.
Tässä osassa tuodaan esille asiakastyön arviointiin liittyviä vinkkejä, menetelmiä, mahdollisuuksia ja haasteita sekä esitellään joitakin käyttökelpoisia työkaluja. Osa niistä on syntynyt ryhmän keskustelujen tuloksena ja osa on luotu jatkojalostamalla muualla luotuja arviointivälineitä. Työkaluja saa vapaasti soveltaa ja kehittää edelleen.
Kehittämistyöhön ovat osallistuneet:
- Helsingin Kouluraittiuspiiri
- Irti Huumeista ry
- Kriminaalihuollon tukisäätiö
- Kuurojen Liitto
- Lihastautiliitto
- Operaatio Toivo
- Pakolaisneuvonta
- Sininauhasäätiö