Arviointikulttuuri vahvistuu
Arvioinnissa ei ole kyse arvostelusta. Kun kaikille on selvää, ettei yhdistystä haluta arvostella vaan halutaan löytää uusia välineitä toiminnan parantamiseksi, alkaa toiminta yhdistyksessä sujua.
Paikallisyhdistyksessä haikaillaan toimijoiden perään. Tekijöitä on liian vähän. Arviointi nostaa esiin ne alueet toiminnassa, johon kannattaa satsata. Näin vähäiset resurssit kyetään käyttämään yhdistyksen perustehtävän mukaiseen toimintaan. Arviointi auttaa keräämään tietoa yhdistyksen toiminnan kehittämiseksi.
Paikallisyhdistystoiminnassa ei ole tavallista arvioida ja seurata toimintaa säännöllisesti. Arviointikulttuuri tarkoittaa myös sitä, että yhdistys oppii käyttämään olemassa olevia arvioinnin välineitä.
Jotta arvioinnista on iloa, on yhdistyksessä tärkeää oppia kirjoittamaan muistiin asioita. Nykypäivänä yhdistykset käyttävät atk:n monipuolisesti suomia etuja. Muistioiden, pöytäkirjojen, kerhojen toimintasuunnitelmien, ylipäätään tekemisen dokumentointi joko kirjallisesti tai tietokoneella helpottaa mm. toimintakertomuksen kokoamista.
Jatkuva seuraaminen ja arviointi edellyttää, että toimintaa voidaan mitata. Asioiden muistiin kirjaaminen eli dokumentointi auttaa yhdistystä mittaamaan edistymistä ts. arvioimaan sitä, onko yhdistyksen toiminnassa onnistuttu.
Yhdistystoiminnassa arviointi auttaa myös näkemään onko käynnistettyjen ja käynnistettävien projektien toiminta ollut tehokasta, tarkoituksenmukaista ja tuloksellista.