Kehittämisen tulos
Lopputuloksena syntyi arviointiväline, joka on tarkoitettu ensisijaisesti yhdistyksen hallituksen (laajennettuna muilla avainhenkilöillä) itsearviointivälineeksi. Arviointiväline voi toimia keskustelun pohjana yhdistyksen jäsentapaamisissa. Lomakkeen eri osa-alueita voidaan käyttää mm. jäseniltojen/kerhojen tapaamisten aiheina.
Lomaketta voidaan käyttää yhdistyksen toiminnan säännölliseen ja toistuvaan arviointiin. Arvioinnin tulee tapahtua aina yhdistyksen omien tarpeiden mukaan esimerkiksi vuosittain tai hallituskausittain. Arviointi voi toimia yhdistyksen toiminnan suunnannäyttäjänä ja suunnittelun välineenä.
Paikallisyhdistyksen itsearviointilomakkeen avulla hallitus voi muodostaa yhdistyksen toiminnasta ja tilanteesta profiilin. Arvioinnin kautta yhdistys voi löytää yhdistyksen vahvuudet ja kehittämistä vaativat kohteet. Arviointiväline on työkalu erilaisten yhdistyksen toimintaan liittyvien asioiden esiintuomiseen.
Arviointi tapahtuu 10-portaisella asteikolla. Pilottiryhmä päätyi kokeilujen jälkeen laajemman asteikon käyttöön. Valtaosa ikääntyvistä ihmisistä hahmottaa tämän asteikon. Laaja asteikko erottelee paremmin, mikä auttaa näkemään profiilista selkeästi vahvuudet ja kehittämisen piikit.
Itsearviointilomakkeen lisäksi jokainen pilottiryhmän järjestö kehitti omaa arviointiin liittyvää hankettaan. Nämä hankkeet ovat helposti yhteen sovitettavissa yhteisen paikallisyhdistyksen arviointilomakkeen sisään.