ARVIOINTITOIMINTA | |
Toteutus

Arviointikohteena projektin prosessi

Projektin tai toiminnon toteutusvaiheessa eli prosessivaiheessa arviointi nähdään ennen kaikkea kehittämisen apuvälineenä siten, että saadun arviointitiedon avulla voidaan arvioida onnistumista ja tehdä tarvittaessa korjausliikkeitä.

Arviointia suunniteltaessa on tärkeää määritellä mitä projektissa tai toiminnassa aiotaan arvioida, ts. löytää ne kysymykset, joihin arvioinnilla haetaan vastauksia. Arviointikysymykset vastaavat siihen, mitä tietoa järjestössä halutaan saada. Kun tiedetään oikeat kysymykset, voidaan valita sopivat arvioinnin työkalut.

Osa projektin/toiminnan toteuttamisvaiheen arviointityökaluista voi käyttää myös projektia suunniteltaessa tai projektin jälkeisiä suunnitelmia tehtäessä. Työkaluja koskevissa kommenteissa on kerrottu kokemuksia siitä, minkä vaiheen arviointiin ja minkä tyyppiseen arviointiin työkalu on sopiva.

Sivustolla esitellyt työkalut on tarkoitettu projektityöntekijän tai toimintoa toteuttavan työntekijän käyttöön itsearviointityökaluiksi. Itsearviointi on olennaista, vaikka projektissa tai toiminnossa tehtäisiin myös ulkoista arviointia (Projektin ulkoisen arvioinnin hankintaprosessissa voi käyttää apuna oheista työkalua Ulkoisen arvioinnin tilaamisen tarkistuslista).

Parhaimmillan ohjaus-, johto- ja muut ryhmät ovat merkittävä tuki ja resurssi projektille. Näin tapahtuu kuitenkin vain silloin, kun ryhmien kokoaminen tehdään hankkeen/toiminnan lähtökohdista ja kun ryhmän motivointiin ja sitouttamiseen kiinnitetään huomiota. Työkalupakista löytyy ideoita ja apuvälineitä näihin asioihin.